Eettinen vai ekologinen?

Vaikuttaa siltä, että arkikielessä erityisesti ruoasta puhuttaessa eettinen ja ekologinen menevät turhan usein sekaisin. Näitä käytetään joskus rinnan ja jopa synonyymeinä, mitä nämä missään tapauksessa eivät ole. Seuraava teksti voi vaikuttaa jonkun mielestä hiusten halkomiselta, mutta itse kaipaisin erityisesti viralliseen kieleen selkeästi enemmän johdonmukaisuutta.

Ensiksikin mitä tarkoittaa eettinen ja erityisesti eettinen ruoka? Asiasta voi olla toki montaa mieltä, mutta itse näen sanan "eettinen" hyvin kiistanalaisena ja myöskin subjektiivisena kannan ilmaisuna. Eettinen teko on yleismerkityksessä moraalisesti hyvä tai oikea teko, jonkun henkilön arvoperspektiivistä katsottuna. Kun määritellään mikä on eettistä ja mikä ei, niin ongelmaksi muodostuu se, kenen henkilön arvomaailman mukaan tätä tarkastellaan.

Puhuttaessa eettisestä ruoasta on ensin selvitettävä hyväksyykö henkilö eläinten tehokasvattamisen ihmisravinnoksi. Yleisesti tarkastellen mielipiteet tästä vaihtelevat, joskin suurin osa ihmisistä yhtynee ainakin jossain määrin siihen, ettei ole oikein aiheuttaa kärsimystä eläimille. Kuitenkin on paljon myös niitä, jotka eivät suoranaisesti näe tässä mitään väärää ja joiden mielestä ihmisellä tulisi olla oikeus eläinten tehotuotantoon ihmisravintoa varten. Näiden arvoperspektiivistä katsottuna tehotuotettu ruoka on näin ollen eettistä. Voidaanko virallisissa kannoissa eettistä ruokaa edes määritellä vai pitäisikö käyttää jotain muuta sanaa?

"Ekologinen" on jo sen sijaan vähemmän kiistanalainen käsite. Kun eettiseen ruokaan sisältyy paljon subjektiivisia merkityksiä, ekologisuutta voidaan jossain määrin jopa mitata. Ekologinen ruoka on yleismerkitykseltään sellaista, joka aiheuttaa verrattain pienen ympäristö- ja ilmastokuormituksen. Ympäristökuormitusta voimme tarkastella vaikkapa järviveden fosforipitoisuuksia mittaamalla ja ilmastokuormitusta hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjen perusteella. Vertailtaessa eri tuotteiden ekologisuutta on kuitenkin tehtävä tiettyjä päätöksiä siitä, miten esimerkiksi fosforipäästöjen suuruutta voidaan suhteuttaa hiilidioksidipäästöihin ekologisuutta punnittaessa. Emme voi suoraan sanoa onko järvivesiä pilaavan lohen kasvattaminen ekologisempaa kuin ilmakehää metaanipäästöillä kuormittava nautakarja. Tästä johtuen myös ekologisuuteen sisältyy subjektiivisia mielipiteitä ja näkökantoja, joista osa myös kumpuaa jossain määrin arvoista.

Itse hyväksyn eläinravinnon käyttämisen, mutten kuitenkaan eläinten kohtuutonta kärsimystä. Koska tehotuotettu ja ahtaissa häkeissä kasvatettu broileri joutuu useimmissa tapauksissa kärsimään nautakarjaa enemmän, pidän näin ollen naudanlihaa broileria eettisempänä ravintona tai ainakin useimmissa tapauksissa. Kuitenkin epäeettistä on periaatteessa myös tulevien sukupolvien elinympäristön tuhoaminen ympäristöä ja ilmakehää kuormittamalla. Naudanlihan kilon tuottaminen aiheuttaa huomattavasti enemmän ympäristökuormitusta kuin broilerinlihan, joten tässä mielessä naudanlihan eettisyys ei olekaan enää itsestään selvyys.

Sen sijaan huomattavasti perustellummin voimme sanoa, että broilerinliha on yleisesti ekologisempaa kuin nautakarjan tuottaminen. Tämän väitteen voimme perustella tarkastellessa ilmakehän päästöjä. Nautakarjan metaanipäästöt, jotka siis aiheutuvat arkitermiä käyttäen "piereskelystä" ovat huomattava ilmastohaitta aivan kuten pienen tehtaankin päästöt. Edes kaikki kasvisruoka (muu kuin vegaaninen) ei ole ekologista, sillä jotkut maitotuotteet ovat yhtä lailla ilmastohaitta runsaasti käytettynä. Juustokilo voi olla yhtä epäekologinen elintarvike kuin naudanliha kilokin.

Lopuksi todettakoon, että nahistelu siitä, onko lihan tehotuottaminen ja tästä eläimille aiheutuvat kärsimykset oikein vai väärin tulisi jättää vähemmälle. Ei sen takia, että eläinten kärsimys olisi tämän rinnalle sivuseikka vaan kokemukseni mukaan tuo keskustelu on aina yhtä hedelmätöntä kun selkeästi erilaisia arvonäkemyksiä ja maailmankuvia kohtaavat toisensa. Sen sijaan toivoisin enemmän keskustelua siitä miten voimme ruokatottumuksillamme vaikuttaa ilmastopäästöjen hillitsemiseen. En usko, että ketään on eri mieltä siitä, onko elinympäristömme tuhoaminen oikein vai väärin.

Ruoan ilmastovaikutuksia ei ole syytä aliarvioida, sillä tämä on yksi helpoimmista tavoista säästää ilmastoa mikäli meillä on ainakin hieman halua vaihtaa tottumuksiamme. Lihan käytön vähentäminen ja kasvisruoan lisääminen ovat hyviä keinoja tähän. Jos yhä useampi runsaasti lihaa kuluttava edes vaihtaisi päivittäisen naudanliha pihvinsä esimerkiksi kalaan tai ainakin siipikarjaan, säästämme sillä huomattavasti ilmastoa aivan kuten vaihtamalla henkilöauto pyörään pieniä matkoja tehtäessä.  

Miksei syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä voida säästää?

Jyväskylän kaupunki joutuu ensi vuonna kohtaamaan talouden tosiasiat. Vaikka veroja korotettaisiin ja velkaa otettaisiin lisää, säästöjä on siitäkin huolimatta pakko tehdä. Kaupungilla ei tästä huolimatta ole varaa säästää ennaltaehkäisevistä palveluista. Näiden palveluiden laimin lyönnistä seuraa lasku tulevaisuudessa, joka on suurella todennäköisyydellä isompi, mitä mahdolliset säästöt.

Olkoon taloustilanne mikä hyvänsä, syrjäytymistä ehkäisevistä palveluista, kuten sosiaali- ja mielenterveyspalveluista ei tule säästää senttiäkään. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 27 000 euroa vuodessa, mutta suurimman laskun maksaa kuitenkin syrjäytynyt itse, jonka kokemaa pahoinvointia ei voida mitata rahassa.

Erityisen tärkeää on panostaa mielenterveyspalveluihin ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn juuri heikon taloussuhdanteen aikana, jolloin työttömyys on yleistä ja ihmisten riski syrjäytyä on suurin. Kun kaupunki miettii missä säästetään, tämä tosiasia on syytä pitää koko aika mielessä. Jos mielenterveyspalveluiden jonoja ei pureta ja hoitoon ohjausta paranneta, seuraukset voivat olla dramaattisia ja kauaskantoisia.

Ensi vuoden alussa voimaan astuva ja paljon markkinoitu nuorisotakuu ei yksin ratkaise ongelmia. Nuorisotakuu kyllä takaa työ- ja opiskelupaikan niille nuorille, jotka jäävät vastaisuudessa tyhjän päälle, mutta ei auta jo entuudestaan syrjäytyneitä. Nuorisotakuun lisäksi kaivataan runsaasti kunnan oma-aloitteista panostusta syrjäytymisen hoitoon, eikä tämä onnistu ilman taloudellisia resursseja.

Ideologinen riitely siitä, miten nuorten ongelmia ja syrjäytymistä voidaan ennaltaehkäistä tulee lopettaa välittömästi. Vastuu syrjäytymisen hoidosta kuuluu kaikille, niin henkilölle itselleen, lähimmäisille, kuin myös yhteiskunnalle. Riittävät koulupsykologipalvelut ja muut yhteiskunnan tukipalvelut tuovat apua niille, joille koti ei mahdollista tasapainoista nuoruutta.

Linja-autojen lippualennukset remonttiin

Jyväskylän linja-autolippujen korkeista hinnoista on pauhattu paljon niin lehdissä kuin sosiaalisessa mediassakin. Moni täällä asuva tietää hyvin, että kertalipusta joutuu nykyisellään maksamaan 3,20 euroa suppeimmalla vyöhykemaksulla, joten en tässä lähde ainoastaan toistamaan jo esiintyneitä vaatimuksia hintojen laskemisesta. En myöskään lähde vaatimaan Tallinnan esimerkin mukaista ilmaista joukkoliikennettä vielä, sillä tämän hetkisessä taloustilanteessa se on hienosta ajatuksesta huolimatta kaukana realismista.

Mielestäni tällä hetkellä on tehtävä kaikki mahdollinen sen eteen, että linja-autolipun ostaminen olisi paitsi edullista, myös vaivatonta. Esimerkiksi opiskelija joutuu opiskelija-alennuksen saamiseksi hankkimaan Jyväskylän liikenteen palvelupisteestä matkakortin, jonka saamiseksi hänen on hankittava todistus siitä, että hän on paitsi opiskelija, mutta myös kunnassa kirjoilla oleva henkilö. Vaikka alennuslipun hinta olisi edes jossain mielessä kohtuullinen, kyseinen prosessi on kaukana vaivattomuudesta. Tästä syystä moni ei laiskuudessaan tule korttia hommanneeksi, ellei siihen ole todellista tarvetta, eikä tästä syystä aktivoidu edes linja-autoliikenteen satunnaiseksi käyttäjäksi.

Miksei ihmisille anneta oikeasti mahdollisuutta kokeilla, miten hyvä ja vaivaton liikkumisväline linja-auto voi parhaimmillaan olla? Nykyisellään kallis kertalippu tai toimenpiteitä vaativa matkakortti ei anna opiskelijalle tai muuten vähävaraiselle mahdollisuutta linja-autoliikenteen "koekäyttöön".

Itse ehdotan ratkaisuksi busseissa tai kioskeissa myytäviä 5-10 matkan alennuslippuja, joiden ostamisen ainoa edellytys on voimassa oleva opiskelijakortti tai muu yleisesti käytetty todistus, joka oikeuttaa alennukseen. Helsingin mallin mukaisesti opiskelija-alennus on oltava puolet lipun hinnasta, mikä on tulotasoon nähden perusteltua. Alennusten sidonnaisuus verotuskuntaan tulee poistaa. Näin vähennetään paitsi turhaa todistelua, mutta myös lisätään entisestään liikenteen käyttöastetta, sekä pidemmän päälle myös kannattavuutta.

Jos kaupunki haluaa oikeasti pitää huolta opiskelijoiden ja vähävaraisten hyvinvoinnista niin toimiva joukkoliikenne on erittäin hyvä tapa tukea tätä. Liikkuminen paikasta toiseen laajassa kaupungissamme ei saisi olla ainoastaan varakkaiden etuoikeus, eikä oman auton omistaminen tulisi olla välttämättömyys.

Opiskelijoiden arvoa ei mitata pikavoittoina

Toissa viikolla Jyväskylän opiskelijaliike (JYY ja JAMKO) sai tahtonsa läpi vaatiessaan linja-autoliikenteen opiskelija-alennusten poistamissuunnitelmien perumista. Vastaisuudessakin Jyväskylässä kirjansa pitävillä opiskelijoilla on oikeus saada alennus 30 päivän lippuihinsa, mitä voi pitää kohtuullisena huomioiden lippujen kalliin hinnan ja opiskelijoiden heikon taloudellisen aseman. Lippualennuskeskustelun ohessa nousi esille jälleen se tosiasia, että vain 37% opiskelijoista on Jyväskylän veronmaksajia, mistä johtuen ihmeteltiin kunnan nihkeää halua kannustaa opiskelijoita lippualennusten kaltaisilla menetelmillä vaihtamaan kirjojansa Jyväskylään. Keskustelua aiheutti myös eriävät näkemykset ja laskelmat opiskelijoiden nettovaikutuksesta kunnalle sen veronmaksajina.

Totuus on, että tuottaa sitten kirjojansa Jyväskylässä pitävä opiskelija voittoa tai tappiota kunnalle, kyseinen vaikutus kunnan talouteen on tältä osin pieni. Sen sijaan huomattavasti merkittävämpi asia kunnan taloudelle on se, jääkö kyseinen opiskelija kuntaan myös valmistuttuaan. Tässä tapauksessa puhutaan huomattavasti suuremmista rahasummista, jolloin opiskelijan opiskeluaikainen veronmaksukunta muuttuu kuntatalouden kannalta merkitsemättömäksi. Eikä kaikkea voida edes suoraan mitata rahassa sillä opiskelijoiden oleskelu kunnassa tuottaa positiivisia vaikutuksia kunnan henkiseen hyvinvointiin, nuorentaen kaupungin imagoa sekä rikastuttaen sen kulttuurielämää. Valmistuttuaan opiskelijoiden tietotaso ja osaaminen voisivat olla kunnan ja siellä toimivien yritysten käytössä, mikäli vain kunnalla olisi todellista halua hyödyntää tätä.

Ikävä kyllä Jyväskylä on edelleen välipysähdyspaikka monelle tänne muuttaneelle opiskelijalle ja tuo näkemys ruokkii itseään. Jyväskylän elinkeinoelämä ei yksinkertaisesti pysty tarjoamaan korkeammin koulutetuille riittävästi koulutusta vastaavaa työtä ja tuo osaamiseen perustuva rikkaus menetetään muualle. Mikä tähän ratkaisuksi?

Kunnan elinkeinoelämää kehitettäessä keskiöön tulisi nostaa täällä jo ennestään toimivien yritysten sijaan paikallisten oppilaitosten tuottama koulutus ja sen hyödyntäminen. Vaikka kuinka haluaisimmekin, uutta Nokian kaltaista suuryritystä on tuskin tulossa nostamaan kunnan taloutta. Tulevaisuuden tulee rakentua korkeaa koulutusta hyväkseen käyttävien pienten ja keskisuurten kasvuyritysten varaan. Näiden rinnalle tarvitaan toimivat palvelut, ammattitaitoinen hallinto ja puitteet kaupungin hyvälle henkiselle hyvinvoinnille. Kunnan tulisi vihdoin ymmärtää, että jokainen opiskelija, oli hän sitten tuleva ekonomi, hitsaaja, virkamies, sosiaalityöntekijä tai kulttuurintuottaja, on omalla osaamisellaan arvokas kunnalle.

Uusfasismi oire yhteisöllisyyden puutteesta

Tänään iltapäivällä Jyväskylän keskustan valtasi uusi näky täällä päin, kun uusfasistinen Suomen vastarintaliike järjesti lippumielenosoituksen, megafoonikuulutusten ja materiaalin jakamisen kera. Mielenosoitus aiheutti hämmennystä ja huomiota samaan aikaan kun poliittiset puolueet olivat tekemässä kunnallisvaalikampanjaa vieressä. Vastalauseen sai niin EU-politiikka, monikulttuurillisuus, kapitalismi kuin pian pidettävät kunnallisvaalitkin. Liike kehotti mm. olla äänestämättä kunnallisvaaleissa ja sai osakseen myös hieman vihaisia huutoja väkijoukosta.

Kun pohditaan sitä, mistä tällaiset ääriliikkeet ammentavat voimansa, nousee usein pinnalle yhteiskunnalliset ongelmat ja hallituksen ajama politiikka, joka ei monen silmissä edesauta ongelmien ratkaisussa vaan menee yli tajunnan. Todellinen syy löytyy kuitenkin kroonisesta yhteisöllisyyden puutteesta. Silloin kun yhteiskunta luo kattavan turvaverkon, yhteisöllisyys ja vastuu toisesta ihmisestä usein unohtuu. Yhteiskunnan tulee parhaansa mukaan turvata yksilön pysyminen raiteillaan, mutta tämä ei yksin riitä, vaan vaatii rinnalleen myös solidaarisuutta ja aitoa välittämistä kanssa ihmisistä.

Uusfasistiset liikkeet tuovat täytettä yhteiskuntaa vaivaavaan yhteisöllisyyden puutteeseen ja ammentavat siitä kannatuksensa. Pettynyt yksilö löytää helposti muita pettyneitä, joita yhdistää ainakin yksi asia, viha. Useissa ääriryhmissä yhteisöllisyys alistaa yksilön valtaansa, mutta osa kokee tämän siitä huolimatta parempana kuin "irrallaan" olemisen. Pahimmillaan tällainen yhteisöllisyys tuhoaa yksilön kokonaan, josta seurauksena ihminen kieltää oman itsensä ja kaiken siihen liittyvän inhimillisyyden. Hyväksytyksi tuleminen on ihmisen perustarpeita ja niin tärkeä tarve, että ihminen on usein valmis uhraamaan omana itsenään olon tämän saavuttaakseen. Kun hyväksyntää ei ole muuten saatavissa, kaikenlainen yhteisöllisyys vaikuttaisi kelpaavan.

Kun uusfasistinen liikehdintä luo yhteisöllisyyttä "me ja he"-hengellä, jossa yhteisön ulkopuolisiksi voimiksi nähdään kaikki yhteisön muottiin sopimaton sekä vieras; yhteiskunnan tulisi alkaa luomaan yhteisöllisyyttä "me kaikki"-hengellä. Aito yhteisöllisyys on suvaitsevaista ja koostuu yhteen hiileen puhaltavista yksilöistä. Parhaimmillaan yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ovat toisiaan tukevia, ei poissulkevia asioita, ja erilaisuus yhteisön suurin rikkaus.

Julkisen liikenteen tila sietämätön

Tässä vielä Keskisuomalaisessa 15.8 julkaistu mielipidekirjoitus. Viikko tämän jälkeen bussiyhtiö Onnibus ilmoitti aloittavansa liikennöinnin Jyväskylässä. Toivokaamme, että toiminta laajenee ja saamme jatkossa lisää yhtiöitä paikkakunnalle.

Alkuperäinen kirjoitus:

Maanantain Keskisuomalainen uutisoi ammattikoululaisnuoria kuljettaneen linja-autolinjan yllättävästä lakkauttamisesta. Tämän seurauksena kyseiset nuoret joutuvat muuttamaan koulun omaan asuntolaan, sillä 30 kilometrin koulumatkan taittamiseen ei ole tarjolla mitään muuta kulkuneuvoa. Syynä lakkauttamiseen oli matkustajien vähäinen määrä, sekä varojen puute Keski-Suomen ely-keskuksen lakkautettua kokeilun alla olleen reitin tukemisen. Erityisesti kritiikin kohteena oli Jyväskylän liikenteen heikko tiedottaminen reitin lakkauttamisen johdosta, johon toimitusjohtaja Jaakko Raunio kommentoi "Emme voi tietää, keitä ja minne nyt lakkautetulla vuorolla oli kulkenut, joten tiedottaminenkin olisi ollut vaikeaa".

Kysynkin nyt, miten ihmeessä Jyväskylän Liikenne ei tiennyt kokeilun alla olleen linjan asiakaskunnasta? Eikö kyseisellä yrityksellä ole kiinnostustakaan nähdä vaivaa selvittää kuka yleensä sen palveluja käyttää, missä ja mihin aikaan?

Kyseinen tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten heikoissa kantimissa Jyväskylän julkisen liikenteen hoito on tällä hetkellä. Moderniin liiketoimintaan kuuluu asiakastutkimukset ja profilointi, mutta monopoliasemassa toimivalla liikennöintiyrityksellä ei näyttäisi olevan mitään halua kehittää toimintaa paremmaksi. Linjoja perustetaan silloin kun rahaa saadaan, mutta lakkautetaan saman tien kun tuet menetetään. Toimintaa leimaakin näin ollen suunnittelemattomuus ja lyhytnäköisyys. Kun huomioi vielä nykyisen reittiverkoston heikon kattavuuden ja korkeat lippujen hinnat, ymmärrän hyvin, miksi moni Jyväskylän alueella asuva turvautuukin omaan henkilöautoonsa mikäli sellaisen omistaa.

Nykyinen järjestelmä, jossa yksi yritys hoitaa joukkoliikenteen palvelut vuodesta toiseen, on tullut nyt tiensä päähän. Vaihtoehtoina on joko kunnollinen kilpailutus tai se, että kunta ottaa kyseisen palvelun tuottamisen omalle vastuulleen. Jotta joukkoliikenteestä saataisiin kilpailukykyinen vaihtoehto yksityisautoilun rinnalle, toimintaa on kehitettävä huomattavasti ja kunnan subventioita lisättävä roimasti. En tuomitse siis pelkästään Jyväskylän Liikenteen toimia palveluiden tuottajana, vaan myös poliittista tahtoa kunnan päättäjien taholta kaivataan nykyistä enemmän. Kun Jyväskylän talous saadaan lähi vuosina tasapainotettua, julkinen liikenne ansaitsee kaupungin johdon huomion ja sitä tulee kehittää aiempaa pitkäjänteisemmin. Tämä kaikki maksaa, mutta tuo työ on kallistuvan sekä ekologisesti kestämättömän yksityisautoilun vuoksi sen arvoista, ja maksaa varmasti itsensä takaisin.

Herätetään torkkuva Jyväskylä uuteen päivään!

Kuten moni jo tietääkin, olen ehdolla kunnallisvaaleissa 2012 ja tavoitteeni on herättää torkkuva Jyväskylä uuteen päivään. Tässä seuraavaksi kerron hieman itsestäni ja siitä mitä ajan näissä vaaleissa. Ensiksikin vähän siitä, mihin lähtökohtiin näkemykseni yhteiskunnasta pohjautuu ja mitkä ovat arvoni sekä tavoitteeni? 

Mille asioille ja arvoille näkemykseni pohjautuvat?

Kaikkein tärkeimpänä arvona pidän vastuuta itsestään, lähimmäisestä sekä ympäröivästä maailmasta. Mielestäni vapaus luo vastuuta ihmisissä, mutta vaatii rinnalleen myös opastusta sekä oikeanlaista valtion ohjailua, jottemme tuhoaisi tulevaisuuden elinympäristöä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus onnelliseen ja turvalliseen elämään, sekä riittävään toimeentuloon. Tulevaisuus näyttäytyy erityisesti usealle nuorelle uhkaavana ja epävarmana, mutta sen tulisi päin vastoin olla suuri mahdollisuus päästä toteuttamaan itseään ja nauttimaan siitä, mitä ikinä elämällään haluaakin tehdä. Kunnassa voidaan vaikuttaa useisiin asioihin, jotka edesauttavat ja helpottavat tätä.

Mielestäni Jyväskylä on hengeltään ainutlaatuinen ja mukava kaupunki, mutta viime vuosien aikana ei ole tehty riittävästi sen eteen, että tämä olisi vielä parempi paikka elää. Vaikka opiskelijoiden ja nuorten asema onkin lähellä sydäntäni, niin tavoitteena on koko kaupungin, niin lapsen, työssä käyvän kuin eläkeläisenkin hyvinvointi. Kaupunkia vaivaavien ongelmien ratkominen on aloitettava välittömästi. Vaikka kaupungin talous onkin parhaillaan heikossa tilassa, lyhytnäköiset ratkaisut siirtävät ongelmia vain seuraavaan vuoteen.

Olen ajamassa kunnallisvaaleissa seuraavia kolmea asiaa, jotka koen erityisen tärkeiksi nyt ja lähitulevaisuudessa:

1. Herätetään torkkuva joukkoliikenne!

Miksei bussit kulje haluamaani väliä, haluamallani ajankohdalla, sekä edullisin hinnoin? Tätä minäkin kysyn yhtä hämmästyneenä kuin tekin, sillä kyse ei todellakaan ole kuntatalouden kannalta mahdottomasta asiasta, mikäli vain todellista halua joukkoliikenteen kehittämiseen löytyisi riittävästi. Jyväskylä on hajanainen kaupunki, jonka vuoksi toimivan joukkoliikenteen järjestämiseen liittyy ongelmia. Siitä huolimatta tuota väitettä on käytetty liian usein tekosyynä sille, ettei tänne sellaista voisi järjestää.

Heikosti järjestetystä joukkoliikenteestä kärsivät erityisesti nuoret ja vähävaraiset, joilla ei ole edes mahdollisuutta oman henkilöauton käyttöön. Myöskään yksityisautoiluun ei tulisi ihmisiä edes kannustaa sen aiheuttamien päästöjen vuoksi, mutta valitettavasti useille tämä on ainoa mahdollisuus taittaa esimerkiksi työmatkansa. Joukkoliikenteestä on tehtävä vaivaton ja edullinen vaihtoehto yksityisautoilulle ja tähän tarkoitettujen kunnan maksamien tukien määrää on lisättävä merkittävästi lähitulevaisuudessa. Lippujen opiskelija-alennusta on korotettava 50 prosenttiin ja 5-10 matkan alehintaiset liput on tuotava markkinoille kertalippujen sekä matkakorttien oheen. Kyseisten lippujen hankkiminen on tehtävä vaivattomaksi tekemällä näiden ostaminen mahdolliseksi esimerkiksi busseista, lähikioskista tai muista ihmisiä lähellä olevista toimipisteistä. Näin vaikutetaan siihen, että myös satunnaiset matkaajat kiinnostuvat joukkoliikenteestä.

2. Herätetään torkkuva nuorisotyöllisyys!

Elämme parhaillaan vaikeita aikoja. Jyväskylän työttömyys on muihin isoihin kaupunkeihin verrattuna suurta ja erityisen hälyttäviä ovat nuorten työttömyyslukemat. Jyväskylä ei nykyisellään yksinkertaisesti pysty tarjoamaan nuorille koulunsa päättäneille tai korkeakoulusta valmistuneille riittävästi työ- ja harjoittelupaikkoja, jotta he voisivat jäädä tänne ja antaa osaamisensa kaupungin ja täällä toimivien yritysten käyttöön näin hyödyttäen alueen taloutta. Moni nuori joutuukin valmistuttuaan muuttamaan työn perässä muualle sillä täältä he eivät useinkaan töitä löydä. 

Nuorisotyöttömyyden torjuntaan paras lääke on kunnan, yritysten ja täällä toimivien oppilaitosten saumaton yhteistyö. Elinkeinoelämää suunniteltaessa kaupungin päättäjien tulisi ensisijaisesti houkutella kaupunkiin sellaisia yrityksiä sekä toimijoita, joiden tarpeisiin täällä on jo entuudestaan koulutusta sekä tutkimusta. Vasta valmistunut maisteri tai sähköinsinööri ei ole koulutettu työskentelemään kaupan kassalla, vaan kaupungin on pyrittävä parhaan kykynsä mukaan löytämään Jyväskylässä oppinsa saanneille myös koulutusta vastaavaa työtä täältä.

3. Herätetään torkkuvat mielenterveyspalvelut!

Kiireinen ja stressaava elämäntyyli, henkilökohtaiset paineet elämässä sekä yleinen epävarmuus tulevaisuudesta kuormittavat ihmismieltä. Yhä suurempi osa niin työikäisistä, kuin enenevässä määrin myös nuorista, joutuu tämän kuormituksen vuoksi jättämään työuransa kesken ennen aikojaan. Jo siinä vaiheessa kun uupumus ja stressi alkavat uhata, jokaiselle tulisi taata mahdollisuus päästä juttelemaan ongelmistaan välittömästi. Se on tärkeää paitsi työn tai opiskelun sujumisen, mutta myös henkilön itsensä takia, sillä jokainen ihminen ansaitsee onnellisen elämän.

Sen sijaan, että hoitoon pääsystä tehdään vaikeata karsimalla henkilökuntaa ja lisäämällä palvelujonoja, hoitoon hakeutumiseen tulisi entistä enemmän kannustaa. Nykyisellään mielenterveyspalveluiden jonot ovat aivan liian pitkiä ja moni potentiaalinen apua tarvitseva ei edes hakeudu hoitoon tietoisena jonotusajoista. Tiukankaan taloustilanteen aikana resursseja ei tulisi karsia vaan päin vastoin lisätä, sillä silloin myös ihmisten huoli tulevaisuudesta on suurin. Resursseja on vasta silloin riittävästi kun jokaisen apua tarvitsevan välitön hoitoon pääsy on mahdollinen.

Tehdään tarvittava työ kaupungin eteen nyt niin tulevaisuudessa jää aikaa myös torkkumiseen. Sinun tukesi on minulle tärkeä, jotta voin olla tekemässä tästä kaupungista entistä parempaa paikkaa elää nyt ja tulevaisuudessa!

Rallit ovat taas täällä, mutta missä kaupunki?

Nyt on blogin aika vihdoin palata kesätauoltaan. Siihen on syynsäkin, nimittäin tuo jokavuotinen ja paljon keskustelua herättänyt rallitapahtuma nimeltään Neste Rally Finland. Tapahtuma tuo suomalaisen rallikansan nähtäväksi maailman huippukuskit, ja lisäksi ralleihin liittyy festivaalien omaisia tapahtumia eri puolilla Jyväskylää. Tämä on suuri sesonkiviikonloppu monelle jyväskyläläiselle yrittäjälle ja erityisesti ravintoloitsijalle, jota varten tehdään valmisteluja sekä palkataan mahdollisesti myös keikkatyöläisiä viikonlopun ajaksi. Ei voida kiistää, etteikö tämä yksi viikonloppu vuodesta toisi isot summat Jyväskylälle ja sen asukkaille, sekä nostaisi kaupungin näkyvyyttä sekä Suomessa että myöskin maailmalla.

Kuitenkin kolikolla on myös kääntöpuolensa, jonka myös useat ovat huomanneet. Rallit ja kisaturismi aiheuttavat paljon erityisjärjestelyitä ja epätoivottuja lieveilmiöitä kuten häiriökäyttäytymistä sekä yleistä roskaamista. Lisäksi rallit vaativat myös paljon rahaa ja investointeja kaupungilta, joten rallien järjestäminen ja pitäminen Jyväskylässä ei todellakaan ole ilmaista. Monet rallien vastustajista ovat ottaneet juuri nämä asiat keihään kärjikseen vastustaessaan rallien järjestämistä ja yhdyn osittain itsekin tähän. Vaikuttaisi siltä, että niin rallien kannattajat kuin myöskään vastustajatkaan eivät halua ymmärtää toisen osapuolen näkemyksiä ja perustelevat kantansa hyvin hatarasti sekä tunnepohjaisesti omiin mielihaluihin ja intresseihin vedoten.

Itse en ole valmis vetämään yhtäsuuruusmerkkiä autourheilun ja toisaalta autourheilutapahtuman aiheuttamien edellä mainittujen haittojen välille. Kysymys on enemminkin siitä miten Jyväskylässä on pyritty ratkaisemaan rallien aiheuttamien haittojen ehkäisy. Vaikka Jyväskylä maksaakin jo nykyisellään ison pennin rallien järjestämisestä se ei kuitenkaan maksa tapahtuman järjestämisestä riittävästi sillä se laiminlyö kaupunkilaisille ralleista aiheutuvien haittojen kustannusten korvaamisen. Rallit aiheuttavat erityisesti liikenteessä paljon poikkeusjärjestelyjä, joista aiheutuu kuntalasille paitsi ajan menetyksiä myös rahassa mitattavia kustannuksia näiden joutuessa käyttämään kiertoteitä päästääkseen päämääräänsä.

Todellisuudessa erikoiskokeilla kaahailevat rallikuskit eivät ole se suurin rallien aiheuttama ympäristöhaitta vaan kymmenien tuhansien autoilijoitten, niin kisaturistien kuin myös töissä rallien aikaan käyvien paikkakuntalaisten rallien vuoksi ajamat lisäkilometrit. Haittoja voitaisiin vähentää huomattavasti toimivan joukkoliikenteen avulla: lisäämällä bussivuoroja, sekä perustamalla rallien ajaksi erikoisreittejä niille erikoiskoealueille, joille ihmisten kuljettaminen joukkoliikenteen keinoin on mahdollista. Mielestäni vaatimus ilmaisesta joukkoliikenteestä viikonlopun ajaksi kaikille Jyväskylässä asuville ei olisi kohtuuttoman iso korvaus tapahtuman aiheuttamista haitoista. Autoilun aiheuttamien ympäristöhaittojen ehkäisyn lisäksi tulisi panostaa jätehuollon toimivuuteen aivan uudessa mittakaavassa. Näkisin joka ikisen keskusta-alueella olevan talon seinustalla siirreltävän ja kompaktin kokoisen lajittelujäteastian, joka ei koskaan pursuisi yli. Eivät useimmat ihmiset ilkeyttään visko roskia ja tölkkejä maahan, jos roskis löytyy aivan käden ulottuvilta.

Ympäristöhaittojen lisäksi yleinen turvallisuus olisi taattava ympäri kaupunkia vielä nykyistäkin paremmin. Valvonnan tulisi olla toimivaa ja ajan tasalla olevaa. Lisäksi tapahtumapaikkojen välittömässä läheisyydessä asuvia tulisi nykyistä paremmin kuunnella ja näiden tulisi saada kohtuullisia korvauksia tapahtumajärjestäjiltä, sekä mahdollisuus tarpeen vaatiessa ilmaiseen ja hyvätasoiseen tilapäismajoitukseen esimerkiksi hotellissa.

Olisin valmis vastaisuudessakin sallimaan rallikansalle sen nautinnon, jonka kyseinen tapahtuma heille tarjoaa. Kuitenkin myös tapahtumasta kärsivien ääntä on kuunneltava ja kaupungin on keskityttävä nykyistä ponnekkaammin haittojen minimointiin, jottei kukaan Jyväskylässä asuva joutuisi rypistämään otsaansa rallien johdosta!

Ruokailun Suomi-Ruotsi maaottelu

Ruoka puhuttaa aina ja niin se on puhuttanut myös viime aikoina oman ylioppilaskuntani edustajistossa. Siitä tulisiko ylioppilaskunnan omistaman opiskelijaruokalan suosia nykyistä enemmän kasvis- ja lähiruokaa käytiin viime edustajiston istunnossa tiukkasanainen mittelö, joka alkoi vaikuttaa jääkiekon Suomi-Ruotsi maaottelulta. Sen verran keskustelu nosti tunteita pintaan ja jokainen varjeli viimeiseen asti omaa maaliaan.

Keskusteluissa monesti käy niin, että asiasta tehdään selkeästi ihmiset kahteen leiriin jakava arvokysymys. Kaiken lisäksi käy vielä niin, että kasvisruoka ja liharuoka nousevat jo sinällään itseisarvon asemaan, jolloin faktat unohtuvat, eikä rakentava keskustelu onnistu. Todellisuudessa taustalla on kasapäin arvoperusteita kummankin osapuolen tueksi. Kasvisruokaan liittyviä arvoja on usein vastuullinen elämän tapa, ilmastonmuutokset torjuminen, eläinten oikeudet tai vaikkapa arvo jonka meistä lähes jokainen jakaa; terveys. Liharuokaa kannatetaan usein sellaisilla arvoilla kuin maku ja ravitsevuus. En tuomitse tässä tekstissä myöskään tätä arvoperustaa sillä sekasyöjä olen itsekin. Haluan kuitenkin tuoda seuraavassa ilmi niin kasvissyönnin perusteluita, mutta myös näkemyksen, jonka mukaan lihansyönnistä ei ole pakko luopua kokonaan.

Ensinnäkin muutama fakta. Suomalaisista vain noin 3% on kasvissyöjiä, mutta sen sijaan nuo loput 97% eivät ole lihansyöjiä vaan sekasyöjiä! Kuitenkin tuossa sekasyöjien joukossa kasvis- ja liharuoan osuus ravinnosta vaihtelee merkittävästi, samoin yksittäisen henkilön jättämä ilmastovaikutus eli hiilijalanjälki. Ruoka aiheuttaa ihmisen ilmastovaikutuksista noin 18% osuuden, joten kysymys ei todellakaan ole marginaalisesta osuudesta. Ruoan tuotannon aiheuttamasta ympäristörasituksesta voimme kenties kaikkein helpoiten juuri tinkiä pienillä muutoksilla kulutustottumuksissamme.

Liharavinto on merkittävä ilmastoa kuormittava asia ja suomalaiset syövät vieläpä verrattain paljon lihaa. Lisäksi suomalaisten eniten käyttämä liha on nauta, jonka aiheuttama ilmastokuormitus on myös lihatuotteista kaikkein suurin. Yksi kilo naudanlihaa aiheuttaa saman ilmastokuormituksen kuin 4 kg broileria tai 10 kg kalaa! Jos naudanlihan kulutusta vähennettäisiin ja alettaisiin suosimaan vaaleaa lihaa, ruoan aiheuttama kakku ilmastonmuutokset torjunnassa pienenisi huomattavasti. Toisaalta kyse ei ole pelkästään lihasta vaan esimerkiksi juuston kilon valmistuksen aiheuttama hiilijalanjälki on lähes yhtä suuri kuin naudanlihakilon, minkä myös moni kasvissyöjä joutuu huomioimaan arvioidessaan ruoan ekologisia vaikutuksia. Joka tapauksessa ekologisia vaikutuksia tulee tarkastella myös muutenkin kuin hiilijalanjälkeen perustuen sillä se ei esimeriksi ota huomioon vesistöjen pilantuumista tai uhanalaisten lajien tuhoutumista. Tästä syystä pelkkiin indikaattoreihin tuijottaminen ei kerro koko totuutta.

Toisaalta ympäristövaikutus on vain yksi perustelu kasvisravinnon määrän lisäämiseksi päivittäisestä ravinnon saannista. Eläineettiset näkemykset liittyen eläinten huonoon kohteluun ovat myös keskusteluissa usein pinnalla, eikä tämä näkökulma puolla minkäänlaisen tehotuotetun lihan, varsinkaan broilerin käyttöä ravintona. Tässä mennäänkin jo huomattavasti syvemmälle arvopohjaiseen argumentointiin sillä olennaista on se, minkälaisena nähdään eläinten asema ylipäätänsä eli puhummeko tuntevista yksilöistä, joille ihmisillä ei ole oikeutta aiheuttaa kärsimystä. Koska tässä tekstissä en halua mennä arvioimaan eri arvopohjien ja näkemysten paremmuutta tai oikeellisuutta, en takerru tähän asiaan sen enempää.

Kuten kasvisruoan tai liharuoan, ei myöskään lähiruoan tai luomun tulisi olla itseisarvoja vaan ainoastaan välineitä hiilijalanjäljen pienentämiseen ja ihmisen terveyden parantamiseen. Lähiruoka on usein ekologisempaa kuin kaukaa tuotu ruoka, mutta usein suurin osa ilmastovaikutuksista syntyy kuitenkin ruoan tuotannossa. Tästä syystä esimerkiksi talvisaikana Suomessa tuotetut kasvikset aiheuttavat usein suuremman kuormituksen kuin Euroopasta Suomeen tuodut kasvikset. Myös luomun eettisyys ja ekologisuus tulee punnita tilannekohtaisesti. Vaikka luomu onkin useiden tuotteiden kohdalla parempi vaihtoehto, täytyy myös huomioida, että tiettyjen paljon käytettyjen viljelyskasvien tehotuotanto palvelisi paremmin maailman koko ajan kasvavia ravinnon tarpeita. Tällä hetkellä globaalin nälänhädän syyt ovat kuitenkin ennemmin kiinni siitä miten ruoka ja varallisuus jakaantuu planeetalla, joten tehokkaammallakaan tuotannolla emme voisi tätä ongelmaa vielä nykyisellään voittaa. Lähiruoan ja luomun suosiminen on kuitenkin usein fiksua ja perustelua, mutta järjen käyttö ja asioista selvää ottaminen on myös sitä.

Lopuksi otan kantaa kiistelyyn siitä miten vastuullista ravinnon saantia voitaisiin edistää. Moni pitää pahana asiana sitä, että oppilaitoksissa olisi kerran viikossa päivä, jolloin saisi vain ja ainoastaan kasvisruokaa. En itse näkisi tätä asiaa pahana, sillä syön mieluusti kasvisruokaa, mutta ymmärrän hyvin myös vastakkaisen mielipiteen asiasta. Mielestäni pakkokeinot ihmisen siirtämiseksi eettisemmän ja ekologisemman ruokailun pariin, eivät ole se tehokkain keino ihmisten kulutustottumuksiin vaikuttamisessa. Näkisin mieluusti tilanteen, jossa henkilö itse omasta vapaasta tahdostaan valitsee kasvisruoan vaikka liharuokavaihtoehtokin olisi tarjolla. Tällöin henkilö tulee itse ajatelleeksi omilla aivoillaan ja saattaa saada lisäksi hyvän olon tunteen ymmärtäessään tehneensä oikein. Jotta näin kävisi, kasvisruoan tulee olla yhtä ravitsevaa ja hyvän makuista kuin liharuokakin. Koska ihmiset ovat lisäksi usein hyvin ennakkoluuloisia sellaista ruokaa kohtaan, jota he eivät ole aikaisemmin maistaneet, ensimmäinen kokemus tulee olla positiivinen eikä aiheuttaa pettymystä.

Pakolla suuhun työnnetty ruoka on kuitenkin aina pahaa ja sen tietää jo pikku lapsikin! Eli jospa tehdään kasvisruokailusta positiivinen asia ja siihen päästään vapaaehtoisuuden sekä suosimisen avulla!

Pekan tarina

Seuraavaksi kerron teille tositapahtumiin perustuvan tarinan Pekasta. Pekka on kuvitteellinen kortepohjalainen opiskelija, joka käy opiskelun ohessa töissä eräässä Keljossa sijaitsevassa hypermarketissa ansaitakseen hieman ylimäärästä niukan opintotuen päälle.

Pekka herää eräänä helmikuisena sunnuntaiaamuna yhdeksän aikaan kotonaan Kortepohjassa. Pekkaa on onnistanut, sillä hän sai tälle päivää kuuden tunnin työvuoron, mikä tietää hänelle tuplapalkkaa. Herättyään hän katsoo ikkunasta ulos ja huomaa maan olevan paksun lumikerroksen peitossa sillä koko yön on pyryttänyt lunta. Lunta on sen verran, että hän ei kykene taittamaan työmatkaansa pyörällä ja kävellenkin 5 kilometrin pituinen lumessa kahlattava matka tuntuu hyvin vastemieliseltä. Mikä neuvoksi?

Pekan vaihtoehdoksi tässä tapauksessa jää turvautuminen julkiseen liikenteeseen sillä autoahan hän ei köyhänä opiskelijana omista. Nyt siis vain katsomaan internetin reittiaikataulupalvelusta mihin aikaan busseja menisi Keljon suuntaan. Vaikka Pekan työvuoro alkaisi vasta 11.30, hän toteaa ihmetyksekseen, että joutuu lähtemään kotoa jo klo 10 ehtiäkseen ajoissa paikalle. Hän joutuu nimittäin matkaamaan ensin keskustaan klo 10.10 pysäkiltä lähtevällä bussilla, odottelemaan keskustan päälinja-autoasemalla 20 minuuttia, jonka jälkeen hyppäämään toiseen bussiin. Tämän tuloksena hän on työpaikallaan noin klo 11 aikaan, eli bussimatka pysäkille kävelyineen on kestänyt tunnin.

Pekka on paikalla kuitenkin puoli tuntia etuajassa sillä hänen työvuoronsa alkaa vasta puolelta, mutta minkä hän sille voi kun seuraavalla bussilla hän olisi jo myöhästynyt. 5 kilometrin työmatka on siis odotteluineen vienyt Pekan elämästä pois kokonaiset 1,5 tuntia. Jos hän olisi pystynyt ajamaan pyörällä töihin, matkaan olisi kulunut reilut 20 minuuttia ja kävellenkin matka olisi taittunut alle tuntiin. Kaiken lisäksi Pekka on maksanut matkastaan kaksi kertaa 3,20 euron hintaisen kertalipun hinnan (tarviihan hän lipun myös paluumatkalle), jolloin matka on maksanut hänen normaalipäivänä saamastaan 9 euron tuntipalkastaan noin 40 minuutin työsuoritusta vastaavan summan. Vielä tämänkin lisäksi hän on taistellut huonosti toimivan aikataulupalvelun kanssa, saanut huonoa kohtelua elämäänsä kyllästyneeltä bussikuskilta ja odottanut lumipyryssä melkein puoli tuntia. Ja tämä kaikki on tapahtunut oikeasti!

On ikävää, että Jyväskylässä julkinen liikenne ei ole kunnossa ja siitä saa kärsiä erityisesti vähävaraiset opiskelijat ja työttömät, joilla ei ole varaa omaan henkilöautoon. Eikä henkilöautoliikenteeseen tulisi ihmisiä edes kannustaa ekologisista syistä, mutta edellä kuvatun kaltaisista syistä en tuomitse niitä, jotka ovat henkilöauton valinneet kulkuvälineekseen. Yhteiskunnalla ei ole lupaa moralisoida yksityisauton käyttäjiä, jollei se pysty tarjoamaan järkevää ja kilpailukykyistä vaihtoehtoa tämän rinnalle silloin kun matkaa ei voida taittaa pyörällä tai jalan.

Ja älkää hyvä ihmeessä väittäkö tämän kertomuksen jälkeen, että julkinen liikenne olisi Jyväskylässä kunnossa! Tehtävää tuolla saralla on paljon ja se vaatii niin toimenpiteitä kuin uhrauksia kunnalta. Uskon, että vain pitkäjänteisellä työllä ja kunnan joukkoliikenteeseen tekemillä runsailla investoinneilla voimme saavuttaa tuloksia.

Armomurha vai armokuolema?

Vihreiden puoluekokous hyväksyi sunnuntaina periaateohjelman, johon sisältyi kannanotto eutanasian puolesta. Tämä kannanotto ilmaistiin periaateohjelmassa seuraavanlaisesti: "Ihmisellä on oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan tarvittaessa hyvän saattohoidon turvin tai halutessaan viime kädessä avustettuna." Tuskin kenellekään jäi epäselvyyttä, että tässä viitattiin eutanasiaan, mutta sen sijaan näyttäisi olevan epäselvää, miten sana eutanasia tulisi kääntää kansankielelle vai tulisiko sitä kääntää ollenkaan?

Keskisuomalainen oli ottanut oikeudet omiin käsiinsä määritellä sanan "eutanasia" suomennos. Kun alkuperäisessä STT:n uutisessa oli käytetty sanaa eutanasia, Keskisuomalainen oli kääntänyt maanantaina julkaistussa paperiversiossaan tämän "armomurhaksi" otsikoidessaan "Vihreät hyväksyivät armomurhan".

Sana "armomurha" pitää sisällään jo arvopohjaisen kannanoton. Suomenkielen sanakirja määrittelee sanan "murha" erityisen törkeänä pidettäväksi toisen ihmisen surmaamiseksi. Voiko suurin osa ihmisistä yhtyä tällaiseen tulkintaan eutanasiasta, jossa kärsivän ja kuolemaa tekevän ihmisen tahtoa on kuultu ja vakuututtu tilanteen toivottomuudesta?

Mielestäni näin ei ole. Sana eutanasia voidaan myös kääntää neutraalimmin "armokuolemaksi" ja tämä näyttäisi olevan kaiken lisäksi yleisempi tulkinta sanasta eutanasia. Google-hakupalvelin löytää internetistä yli 7000 mainintaa jossa käytetään nimenomaisesti sanaa "armokuolema" ja reilut 5000 mainintaa sanasta "armomurha". Olisiko siis parempi käyttää sanan "armomurha" tilalta neutraalimpaa sanaa "armokuolema" mikäli sanaa eutanasia ei jostain syystä haluta käyttää?

On huolestuttavaa, että uutisoinnissa käytetään näinkin kiistanalaisia ja kantaa ottavia käännöksiä. Ymmärrän hyvin, etteivät meistä kaikki pysty hyväksymään eutanasiaa toimintamuotona, mutta toivon, että jatkossa ymmärretään puhua asioista niiden oikeilla nimillään.

Eutanasia puhuttaa

Eutanasia, eli armokuolema on puhuttanut pitkään lääkärikuntaa ja hoitohenkilöstöä Suomessa. Viime aikoina on tullut useita avauksia asian nostamiseksi pöydälle ja suopeus toimintamallia kohtaan on lisääntynyt. Eutanasian tekee eettisessä mielessä ongelmalliseksi erityisesti se seikka, että siinä on huomioitava sekä eutanasiaa tarvitsevan, että sitä suorittavan henkilön eettiset näkemykset.

Arvoliberaalissa katsontakannassa, jota itse edustan, oikeus kuolemaan tulisi olla ihmisen perusvapaus mikäli elämän jatkaminen johtaa kärsimykseen. Jos ihmiselle annetaan oikeus valita kuolemastaan, se ei aiheuta, tai sen ei ainakaan tulisi aiheuttaa haittaa kenellekään toiselle. Myöskään kärsivän potilaan ei tule olla pakotettu hyväksymään käsitystä "elämän pyhyydestä" vaan henkilön tekemän päätöksen on perustuttava tämän omille arvoilleen ja näkemyksilleen. Eettisten perustelujen jälkeen voidaan myöntää myös se tosiseikka, että eutanasian käyttöönotto ei nykyisestään lisää terveydenhuollon menoja vaan saattaisi päin vastoin vähentää niitä pitkään kärsivien potilaiden keinotekoisen hengissä pitämisen loputtua. Mielestäni tätä ei kuitenkaan tule käyttää perusteluna eutanasian käyttöönotolle vaan eutanasiaa on pidettävä ensisijassa eettisenä kysymyksenä.

Erityisen vaikeaksi eettiseltä kannalta tilanteen tekee se, että myös eutanasiasta päättävän ja sen suorittavan tahon näkemykset asiasta on otettava huomioon. Lääkärillä ja hoitohenkilökunnalla tulee myös olla oikeus kieltäytyä eutanasian suorittamisesta eettisistä syistä. Tästä johtuen kysymykseksi nouseekin, voiko lääkärinä tai hoitohenkilökuntana toimia sellaiset, jotka eivät hyväksy eutanasiaa?

Mielestäni vastaus kysymykseen on 'kyllä', mutta tilanne ei ole aivan yksinkertainen sillä potilaan oikeus eutanasiaan on kaikissa tilanteissa toteuduttava. Jo koulutusvaiheessa tulevien lääkäreiden ja hoitajien eettiset näkemykset on yksilökohtaisesti otettava huomioon. On kyse sitten eutanasiasta tai vaikkapa abortista, henkilön on oikeus kieltäytyä tähän liittyvästä koulutuksesta mikäli hän katsoo tämän olevan ristiriidassa omien näkemyksiensä kanssa. Tämä on kuitenkin merkittävä henkilön koulutustietoihin, jotta tuleva työnantaja tietää työntekijänsä olevan estynyt kyseisten toimenpiteiden suorittamisesta. Tämän merkinnän ei kuitenkaan tulisi olla rasite henkilön työn saannin kannalta, eikä syrjintää omien näkemyksien vuoksi tulisi tapahtua. Työtehtävät hoitoalalla tulisi vastaisuudessa suunnitella ja täyttää siten, että eettisesti selkeästi kiistanalaisista työtehtävistä kuten eutanasiasta ja abortista tulisi olla mahdollisuus kieltäytyä ja siitä huolimatta työllistyä. Jokaisessa terveydenhuollon yksikössä tulisi kuitenkin samalla olla riittävät valmiudet potilaan oikeuksien toteuttamiseen kohtuullisessa ajassa.

Eutanasia vaatii myös toimiakseen selkeän ja kriteereihin perustuvan ohjeistuksen, jota tulee myös noudattaa. Kaikille potilaille on taattava tasapuolinen kohtelu ja eutanasian hyväksyneen hoitohenkilökunnan tulee toimia saadun ohjeistuksen mukaan. Näin ollen tulisi olla selkeästi tiedossa, missä tilanteessa oikeus eutanasiaan olisi mahdollinen, jotta suorittavan tahon tulkinnan varainen alue olisi mahdollisimman pieni, jottei päätöksentekoprosessi olisi suurimmassa osassa tapauksista liian työläs. Tällä tapaa voidaan taata järjestelmän toimivuus ja potilaan oikeuksien toteutuminen kaikissa tilanteissa.

Lopuksi todettakoon, että elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset ovat aina vaikeita ratkaista ja nostavat tunteita pintaan. Ennen eutanasian käyttöönottoa tulee toimintaperiaatteita miettiä huolella. Uskon vahvasti, että eutanasian aiheuttamat eettiset sekä käytännölliset ongelmat ovat ratkaistavissa kaikkien ihmisten näkemyksiä kunnioittaen ja kyseisen toimenpiteen lainsäädännölliselle hyväksymiselle on vihdoin tullut aika.

Ydinvoimapolitiikka - taikauskoa vai populismia?

Viimeisen vuoden aikana on uutisoitu Japanin muuttuneesta ydinvoimapolitiikasta. Ennen vuosi sitten tapahtunutta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta Japanin tavoite oli nostaa ydinvoiman osuutta energiatuotannosta 30:stä 50 prosenttiin, mutta voimalaonnettomuuden jälkimainingeissa suunta muuttui täysin. Parhaillaan maa pyrkii keinoin millä hyvänsä luopumaan ydinvoimasta, vaikka turvautumalla fossiilisiin polttoaineisiin, kuten hiilivoimaan. Miksi yksi onnettomuus muuttaa suhtautumisen ydinvoimaan täysin päälaelleen? Eikö ydinvoiman riskeistä tiedetty riittävästi ennen onnettomuutta?

Pidän erittäin huolestuttavana sitä, millaisin perustein utopiaa ydinvoiman turvallisuudesta pidetään yllä. Jos ydinvoiman riskit ymmärrettäisiin riittävän hyvin, tajuttaisiin myös se, että ydinvoimaan liittyy aina myös onnettomuusriski, eikä tämän tiedon päähän takomiseen tarvittaisi todisteeksi Fukushiman kaltaista katastrofia. Japanin ydinvoimapolitiikasta vastaavien olisi tullut ymmärtää ydinvoiman riskit seismisesti epävakaalla alueella, eikä luottaa ydinvoimanonnettomuuden suhteellisen pieneen, muttei olemattomaan riskiin. Jos ydinvoiman riskejä olisi tarkasteltu ennen onnettomuutta perusteellisesti, eikä mututuntumalla, oltaisiin voitu pysyä tehtyjen päätelmien takana myös onnettomuuden jälkeenkin, eikä aikaisempaa ydinvoimapolitiikkaa olisi tarvinnut kyseenalaistaa.

Toisin kuitenkin kävi. Jotta muutos suhtautumisessa ydinvoimaan tapahtui tarvitsi se konkreettisen todisteen vaaroista ja tämän tuloksena kelkka kääntyikin hetkessä ydinvoimavastaiseksi. Kasvoiko ydinvoimalaonnettomuuden riski oikeasti monikymmenkertaiseksi Fukushiman onnettomuuden myötä kuten muutokset Japanin ydinvoimapolitiikassa antaa ymmärtää?

Vastaus on ei. Ydinvoima on edelleen yhtä riskialtis energiantuotantomuoto kuin aikaisemmin, ja ainoa mikä tosiasiallisesti muuttui, oli ihmisten ja poliitikkojen suhtautuminen tähän. Poliitikot, jotka pitivät yllä utopiaa ydinvoiman turvallisuudesta kansan keskuudessa yllä ennen onnettomuutta, joutuivat onnettomuuden tapahduttua vastaamaan kansan heränneisiin epäluuloihin ydinvoimaa kohtaan. Tästä syntyneestä ydinvoimahysteriasta oli tuloksena populismin puristuksissa tehty täyskäännös ydinvoimaa vastaan.

Vaikka huolestuttavaa on jo sinällään se, miten heikolla tietopohjalla ydinvoimapäätöksiä tehdään, myös se mihin tällainen harkitsematon ja tuulen mukana menevä energiapolitiikka johtaa. Koska Japanissa ekologisten energiantuotantomuotojen käytettävyys ja kasvattaminen on paikoin vaikeaa, ydinenergiaa paikkaamaan on tulossa hiilivoiman kaltaisia saastuttavia energiantuotantomuotoja. Jos Japani korvaisi nykyisen ydinvoimakapasiteettinsä hiilivoimalla, tulos saattaisi olla vielä fataalimpi kuin jos pidättäydyttäisiin ydinvoimassa. Vaikka hiilivoimaan ei liity radioaktiivisen jätteen tai onnettomuuden aiheuttaman laskeuman riskiä, se saastuttaa ilmakehää toisin kuin ydinvoima ja olisi tämän hetkisessä tilanteessa kenties kaikkein huonoin vaihtoehto.

Tällä hetkellä toivon niin Japanin, Euroopan kuin myös Suomen johtavilta poliitikoilta terveen kriittistä asennetta arvioidessaan ydinvoiman tai hiilivoiman käytettävyyttä tulevaisuudessa. Se mitä energiamuotoa suositaan, ei tulisi olla ensisijaisesti arvovalinta toisin kuin siitä usein sellainen halutaan tehdä. Ydinvoiman kannattaminen tai vastustaminen eivät saa olla itsearvoja, kun taas ihmisen ja ympäristön tulevaisuus tulisi olla tällaisia. Energiapäätöksiä ei tulisi tehdä populistisen lyhytnäköisesti vaan pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia tarkastelemalla.

Uusi tukimuoto korjaamaan poliittisten nuorisojärjestöjen tulonjaon epäkohtia

Perussuomalaiset Nuoret, Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vaativat menneellä viikolla selvitystä kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäeltä poliittisten nuorisojärjestöjen tulonjaon perusteista. Kritiikkiä aiheutti se tosiasia, että kolmen vanhan mahtipuolueen, Keskustan, Kokoomuksen ja SDP:n nuorisojärjestöt nostavat moninkertaista tukea esimerkiksi perussuomalaisiin, kristillisiin tai vihreisiin nuoriin verrattuna. Arhinmäki perusteli vastauksessaan nykyistä tulonjakoa sillä, että poliittisia nuorisojärjestöjä tulisi kohdella aivan kuten mitä tahansa muita järjestöjä ja avustussumman tulisi määräytyä toiminnan laajuuden ja laadun mukaan.

Ymmärrän ja hyväksyn perustelut laajuusperusteisesta tulonjaosta. Iso järjestö vaatii luonnollisesti enemmän valtion apua toiminnalleen kuin pieni järjestö, jotta mahdollisuudet laadukkaaseen toimintaan toteutuisivat kaiken kokoisilla järjestöillä tasapuolisesti. Kuitenkin tämän kaltainen tulonjako pitää sisällään myös sen epäkohdan, että isolla järjestöllä on myös paljon isommat resurssit tiedottaa toiminnastaan ja tätä kautta kasvattaa entisestään järjestön kokoa. Tämä pitää yllä järjestelmää, joka pidemmän päälle takaa isojen puolueiden valta-aseman, eikä anna pienille puolueille tasavertaisia kasvumahdollisuuksia. Mielestäni kaikille valtakunnan politiikassa vaikuttaville poliittisille suuntauksille tulisi antaa tasavertainen mahdollisuus toiminnasta tiedottamiseen ja sitä kautta järjestön kasvattamiseen.

Esitänkin näin uudenlaista tukimuotoa, joka olisi nimenomaisesti tarkoitettu puolueiden alaisille poliittisille nuorisojärjestöille. Kutsun tätä tukimuotoa nimellä "tiedotuskompensaatio". Tiedotuskompensaatiota saisi vuosittain eduskuntapuolueiden nimeämät nuorisojärjestöt (yksi nuorisojärjestö puoluetta kohden!), ja tuen suuruus olisi järjestön tai puolueen suuruudesta riippumatta kaikille järjestöille sama. Tuki jaettaisiin nykyisen toimintaperusteisen tulonjaon lisänä ja summalla olisi tarkoitus mahdollistaa myös pienten puolueiden nuorisojärjestöjen valtakunnanlaajuinen tiedotus-, esittely- ja jäsenhankintatoiminta. Tukisumman suuruus olisi mietittävä edellä mainittuun periaatteeseen nähden kohtuulliseksi. Tiedotuskompensaation saamiselle tai käytölle ei tulisi kuitenkaan asettaa ehtoja, vaan järjestö voisi käyttää summan vapaasti ja parhaaksi katsomallaan tavalla.

Edellisen kaltainen järjestely mahdollistaisi sen, että nuori saisi enemmän tietoa ja vaihtoehtoja liittyen poliittiseen nuorisotoimintaan. Tämä kannustaisi nuoria yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja toisi mukanaan poliittisten järjestöjen välistä tasa-arvoa opiskelijapolitiikkaan.